Veden taika on taiteilija Jackie Brooknerin suunnittelema kelluva bioveistos Salossa. Veden taika on ympäristötaideteos ja TAIDEKO, joka pohjautuu laajaan ekologisen yhteistyöhön ja yhteisötaiteelliseen toteukseen. Veden Taika blogi esittelee teoksen eri vaiheet suunnittelusta toteutukseen (2007-2010) sekä teoksen vaikutuksia ekologiaan (2010-) päiväkirjamuodossa.

Teoksen yhteisöllinen toteutus ja hankkeen koordinointi taiteilija Tuula Nikulainen/Aurinkoinen tulevaisuus ry. Yhteistyökumppanit Liikelaitos Salon Vesi ja Salon Seudun ammattiopisto. Ympäristötaideteos on Salon kaupungin prosenttitaide -hankinta keskus-jätevedenpuhdistamon laajennuksen yhteydessä. Blogin tekstit ja kuvat Tuula Nikulainen, ellei toisin mainita.

19.10.2015

Lintusaaren tekokivien paikkausta


Veden taika aamuauringossa Satamakadun puolelta kuvattuna - kännykän kuvassa saarirykelmä näyttää paljon todellisuutta kaukaisemmalta. Tämä on teoksen paras katselukohta, jonne tullaan myös sijoittamaan Veden taika -infokyltti. Saarella viihtyy edelleen haikara, sekä sorsia, tukkasotkia ja koskeloita. Saarityömaalle kuulimme myös luhtakanan sekä viiksitimalin ääntelyä.
Viiksitimali. Kuva: Pasi Airike (Halikonlahti/Angelniemi)
Haastetta. Tämä ei ole se pahimmin vaurioitunut kivi - mutta se, joka näkyy aina valokuvissa, joten päätin paikata sen ensimmäiseksi.
Harjasimme vedellä kivet puhtaaksi - käytimme tosin lammen vettä. 
Laastia varten toimme  puhdasta vettä.
Kasvustoja on kivien sisällä - koitimme saada juuria pois...aika sissejä nämä valkojuuret, liekö ihan juolavehnä. Hyvä ravintokasvi tosin, ja rohtonakin käytetty.
Pahimmat vauriot paikkaan pikakorjauslaastilla (Vetonit 26) - joka kuivuu todella nopeaan (liiankin nopeaan ?) kastelusta huolimatta. Paras rappauskeli on pilvinen ja tyyni. Nyt saimme syysaurinkoa taivaan täydeltä ja leppoisaa kuivaa tuulta.
Jännittävä nähdä lopputulos huomenna...sillä kuivuminen oli tosi nopeaa. Katsoin, ettei pressuttamisesta olisi ollut enää mitään hyötyä...
Ennen ja jälkeen (alla) esipaikkauksen.  
Suunnitelmani on maalata kivet lopuksi vetisellä pintarappauslaastilla (Vetonit 410).

Satamakadun katselupaikalta. Kuva Pasi Airike 
Veden taika -lammen rannalla -Miettiikö Lähi-Itään vaiko Koillis-Afrikkaan lähtöä...
Kuva Pasi Airike


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti