Tämän vuoden viimeinen souturetki Veden taika -saarille!
Kohteenamme oli tällä kertaa lintutornin puoleinen kasviriutta, joka on liikkunut paikoiltaan - ei kuitenkaan karannut. Alkuperäiset betoniankkurit, joita löysimme kaksi, eivät ole kyenneet pidättelemään saarta kovissa tuulissa paikoillaan.
Kuvia kasviriutan luonteesta: paikoin kasvualustat ovat huvenneet ja riutta muistuttaa rämeikköä. Riutta mieluisa suojapaikka paitsi sorsalinnuille myös pikkulinnuille, jotka viihtyvät pajupensaikossa. Riutalla on rantakukkaa, isosorsimoa ja muita kosteikkokasveja.
Melalla kauhoen löytyivät betoniankkurien kiinnitysköydet:
Vesi oli tavattoman kylmää. Uuden ankkurin köysi täytyy pujottaa kelluttimien ympäri - ja kädet upottaa kyynärpäitä myöten lampeen.
Lintusaaressa vesi olikin jäässä:
Lintusaari näyttää kunnostettuna hyvältä, pohjarakenteet ja tekokivet korjattuina:Sorsien pesälaatikot ovat pysyneet hyvin paikoillaan:
Kasviriutta ankkuroituna paikoilleen uudella jarruankkurilla ja vanhoilla betoniankkureilla:
Veden taika kunnostustyöt jatkuvat keväällä:
Satamakadun puolen katselupaikkaa raivataan ja sinne tulee Veden taika -teoksesta kertova opastaulu. Lisäksi teemme sähköistykseen, usvalaitteistoon ja valaistukseen liittyviä muutoksia sekä kunnostuksia.
Kunnostuksen teettävät yhteistyössä Salon liikelaitos Vesi, Salon taidemuseo Veturitalli, Salon kaupungin puisto-osasto sekä ympäristötoimi. Kunnostuksen toteutuksesta vastaa Tuula Nikulainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti